Mä muutin omaan kämppään täällä vieläki mulle vieraassa kaupungissa. Oon siis nyt elellyt jo jonku aikaa sinkkuelämää, mut koska täällä Helsingissä kämpät on aika kortilla, niin vasta nyt pääsin irtaantumaan omaan kämppään. Toisaalta uus alku on ihanaa, mut toisaalta tää on niin iso muutos entiseen, että mua ahistaa. Yhtäkkiä mä oonkin ihan yksin. Väkisinkin tälläsissä elämäntilanteissa tulee mietittyä ihan uusiks kaikki. Oon miettinyt, mitä mä haluan ihan oikeesti elämältä. Ja myös sitä kuka mä oon. Mihin mä kuulun.
Kaikesta huolimatta mä oon onnellinen. Mulla on opiskelupaikka alalta, joka saattais olla sitä mitä mä haluan tehä. Mulla on vakituinen työ. Mulla on aivan ihania ystäviä, joiden luo voin mennä vaikka keskellä yötä, jos siltä tuntuu. Mulla on nyt myös vihdoin oma koti, jossa voin tehdä mitä haluan. Voin vaikka kattoa aamuyöhön asti hömppäleffoja tukka pystyssä mussuttaen sipsiä - ilman että kukaan nalkuttaa vieressä kuinka epäterveellisesti syön ja eikö pitäs jo nukkua ja vitsi ku tää leffa on turha jäkäjäkä. Mä oon myös tehny asioita, joista nautin, joita kadun ja joita muistelen joskus nauraen, että olinpa mä hölmö sillo joskus. Mä oon kerranki tuntenu eläväni, mutta samalla mä oon ollu tosi eksyksissä. Sen kuitenki takaan, että mä en tuu koskaan unohtaa tätä vaihetta elämästäni, mitä just nyt elän.
Taas jälleen palaan ihanalle Rodoksen saarelle, koska tänää kaupassa näin Rodos-matkaoppaan ja tuli ikävä sinne njääääää.... Täl hetkellä aurinko ja lämpö tekis terää! Tai Rodos.