Not all those who wander are lost

Vihaan suorituskeskeisyyttä täällä Suomessa. Koko ajan täytyy saavuttaa jotain. Täytyy olla akateemisesti koulutettu, täytyy olla rahaa ja täytyy treenata monta kertaa viikos et ois fit. Mä en ihan oikeesti ihmettele sitä miks tää maa on yks maailman masentuneimmist. Musta tää on tosi surullista.
Vihaan myös sitä, kun kaikilla on nykyään jatkuva kiire kaikkialle. Koskaan ei pysähdytä. Mihin meillä on kiire koko ajan? Ja miks?
Mun mielestä elämässä täytyy tehä tyhmiäkin asioita, joissa ei oo järkee. Poiketa vähä normaalista kaavasta.  Extempore-reissuja, tehä niitä heräteostoksiaki, tanssia ympäri asuntoo välittämättä siit et joku saattaa nähä, syödä purkillinen Ben&Jerry'sii ja lopettaa jossittelu ja turha jahkailu. Sitähä tää elämä on, että tartutaan hetkeen, eikä eletä jatkuvasti siinä huomisessa. Kiire ei oo mihinkään. 

Viimeajat kulu lähinnä ah niin ihanan VAKAVA:n ääressä, koska mä hain uuestaan yliopistoon. Pääsykoe tuli ja meni miten meni. Vietin ehkä parhaimman vapun pitkää aikaan Tampereella. Pääsiäisenä mä olin lähinnä työmyyräilemässä ja sitä ennen Itä-Suomes hermolomalla. Täs kuvia sielt sun täält. Enemmänki sieltä.